Neuropsykologiset tutkimukset
Neuropsykologinen tutkimus on kokonaisvaltainen arvio, jossa kartoitetaan ihmisen tiedon käsittelyä eli kognitiivisia toimintoja sekä sosiaalisia taitoja, tunne- ja käyttäytymisen säätelyä. Tutkimusmenetelminä käytetään haastattelua, havainnointia, standardoituja testimenetelmiä, kyselylomakkeita sekä läheisarviota. Tavoitteena on arvioida tiedonkäsittelyn muutosten tai kehityksellisten häiriöiden luonnetta, vaikeusastetta ja haittaavuutta toiminta-, työ- ja opiskelukykyyn. Tutkimuksessa kartoitetaan myös kuntoutus- ja hoitotoimenpiteiden tarvetta ja annetaan suosituksia mahdollisesta lisäselvittelytarpeesta. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan vahvuuksia ja kuntoutumisreservejä.
Neuropsykologista tutkimusta tarvitaan usein erilaisten keskushermostosairauksien (mm. aivoverenkiertohäiriön ja muistisairauden) tai esimerkiksi tapaturmaisen aivovamman aiheuttamien henkisen toimintakyvyn muutosten arviointiin. Myös kehityksellisiin, psykiatrisiin (esim. masennukseen) tai neuropsykiatrisiin tiloihin (esim. ADHD, autismikirjon häiriö) voi liittyä kognitiivisia eli tiedonkäsittelyn häiriöitä.
Tarjoamani neuropsykologiset tutkimuspalvelut
Neuropsykologisten tutkimusten osalta olen perehtynyt erityisesti neurologisten ja psykiatristen oirekuvien erotusdiagnostiikkaan, tutkimuksiin osana neuropsykiatrista diagnostiikkaa, työkykyarvioihin sekä erilaisten aivotapahtumien jälkeisiin tutkimuksiin.
Teen tutkimuksia yli 16-vuotiaille. Neuropsykologiseen tutkimukseen tullaan aina lääkärin lähetteellä, jolloin tutkimuksesta saa itse maksavana Kela-korvauksen. Olen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (VARHA) neuropsykologisten tutkimuspalveluiden sopimuspalveluntuottaja. Lähettäjätahona voi olla myös esimerkiksi työterveyshuolto, TE-toimistot tai vakuutusyhtiöt. Tutkimus kestää tavallisesti 3-5 tuntia ja se voidaan toteuttaa yhden tai useamman tapaamisen puitteissa.
Neuropsykologisen tutkimuksen ajan voit varata minulta puhelimitse tai sähköpostilla. Jos en pysty vastaamaan puhelimeen, jätä ääniviesti tai tekstiviesti, niin soitan takaisin mahdollisimman pian.